Ansiopäivärahan ehdot muuttuvat 2.9.2024

16.08.2024

Ansiopäivärahan työskentelyedellytys (työssäoloehto) pitenee 12 kalenterikuukauteen nykyisestä noin kuudesta kuukaudesta. Lisäksi työssäoloehtoa kertyy jatkossa kalenterikuukauden aikana maksetun palkan perusteella. Vähintään 18 viikkotunnin työskentelyä ei siis enää jatkossa edellytetä. 

Miten työssäoloehtoa kertyy jatkossa?

Ansiopäivärahan työssäolovaatimus eli työssäoloehto on siis jatkossa 12 kalenterikuukautta. Yksi työssäoloehtokuukausi kertyy sellaiselta kalenterikuukaudelta, jona ennakonpidätyksen alaista palkkaa on maksettu vähintään 930 euroa. Jos palkkaa on maksettu kalenterikuukauden aikana vähintään 465 euroa, mutta alle 930 euroa, kertyy puolikas työssäoloehtokuukausi. Jos puolikkaita työssäoloehtokuukausia on kertynyt kaksi kappaletta, näistä kertyy yksi kokonainen työssäoloehtokuukausi. Ansiopäivärahaoikeuden voi siis saada esimerkiksi 11 kokonaisen ja kahden puolikkaan työssäoloehtokuukauden jälkeen.

Työssäoloehtokuukaudet tulee kerryttää työttömyyttä edeltävän 28 kuukauden aikana. Maksetun palkan tulee olla korvausta työstä, kuten nykyisinkin. Lomarahaa ja lomakorvausta ei esimerkiksi lasketa mukaan. Lisäksi työssäoloehtokuukausia voi kertyä vain työehtosopimuksen mukaisesta palkasta. Jos alalla ei ole työehtosopimusta, täytyy palkan olla kokoaikatyöstä vähintään 1 399 euroa kuukaudessa.  

12 kuukauden työssäoloehdon voimaantulo

Työssäoloehdon pituus on 12 kalenterikuukautta, jos työssäoloehtoon voidaan huomioida joko kokonainen tai puolikas työssäoloehtokuukausi 2.9.2024 alkaen. Vanha 26 viikon työssäoloehto on edelleen voimassa, jos viimeinen työssäoloehtoon laskettava kalenteriviikko on kertynyt 1.9.2024 mennessä ja työttömyys alkaa tämän jälkeen, esimerkiksi 2.9.2024.

Esimerkki: Työsuhde päättyy 31.8.2024 ja työttömyys alkaa 2.9.2024. Työssäoloehdon pituus on 26 viikkoa.

Esimerkki: Työsuhde päättyy 8.9.2024. Syyskuun palkka maksetaan 15.9.2024 ja ennakonpidätyksen alainen palkka on 600 euroa. Työssäoloehto on 12 kuukautta, koska syyskuulta on kertynyt yksi puolikas työssäoloehtokuukausi.    

TYJ:n verkkosivuilla on kerrottu esimerkkien avulla, miten työssäoloehdon voi täyttää syyskuusta alkaen sekä miten ansiopäiväraha lasketaan.